07.05.2009

Semiotiikan verkostoyliopiston opiskelijahaku 2009


HAKU SEMIOTIIKAN VERKOSTOYLIOPISTOON

 

Semiotiikan verkostoyliopisto on eri alojen opiskelijoiden keskusteleva kohtauspaikka. Tule opiskelemaan semiotiikkaa!

Semiotiikan verkostoyliopiston oppilashaku syksyllä alkaviin opintoihin on 1.5.-15.6.2009. Hakeminen edellyttää opiskeluoikeutta Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Lapin, Oulun, Tampereen, Turun tai Vaasan yliopistossa, Matkailualan verkostoyliopistossa, Maanpuolustuskorkeakoulussa, Taideteollisessa korkeakoulussa tai Teatterikorkeakoulussa. Haku tapahtuu erillisellä hakulomakkeella, johon liitetään varmistetut tiedot opintosuorituksista (opintosuoritusote tai erillistodistus).

Lukuvuodella 2009-2010 verkostoyliopistossa ei järjestetä semiotiikan perusopetusta. Mukaan valitaan 10 gradu- tai väitöskirjavaiheessa olevaa opiskelijaa, joilla edellytetään olevan perustiedot semiotiikasta. Valintaan vaikuttavat opiskelijan aktiivisuus (suoritetut opintopisteet/läsnäolokuukaudet), motivaatiotekijät sekä aiemmat semiotiikan opinnot. Hyväksytyt saavat tiedon valinnasta kesäkuun loppuun mennessä, ja opintopaikka tulee vahvistaa viimeistään elokuun aikana.

Opetus järjestetään moduulimuotoisesti intensiivi- ja etäopetuksena sekä seminaarityöskentelynä. Intensiivijaksot kestävät kerrallaan 2–5 päivää ja ne järjestetään pääsääntöisesti Imatralla.

 

Semiotiikan verkostoyliopisto on vuodesta 2003 toiminut, kahdentoista suomalaisen yliopiston yhteistoiminnan muoto. Verkostoyliopiston tehtävänä on järjestää semiotiikan monitieteistä perus- ja jatkokoulutusta sekä edistää semiotiikan tutkimusta. Verkostoyliopisto seuraa semiotiikassa tapahtuvaa kehitystä ja levittää tietämystä myös jäsenyliopistoilleen.

Lisätietoja ja hakulomakkeita:

Semiotiikan verkostoyliopiston opintosihteeri Anna Mennola,

puh: 020 617 6700, e-mail: anna.mennola[at]isisemiotics.fi

Hakemuksen voi täyttää myös verkossa.

Tästä hakulomakkeeseen.